Lastenvalvojat ry:n arvion mukaan valtaosa isyyden tunnustamisen peruutuksista liittyy tilanteeseen, jossa osapuolet ovat halunneet oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetussa laissa (378/2005) tarkoitetut tutkimukset tehtäviksi varmuuden vuoksi ja joissa isyyden ennen lapsen syntymää tunnustaneen miehen isyys on tunnustettu uudelleen tutkimusten jälkeen. Vanhemmat ovat voineet myös avioitua ennen lapsen syntymää, jolloin ennakollinen isyyden tunnustaminen on rauennut. Voimassa olevan isyyslain ajalta on tiedossa vain yksittäisiä tapauksia, joissa perheen ulkopuolinen, itseään lapsen vanhempana pitävä henkilö on kiistänyt ennakollisen tunnustamisen.
Vanhemmuuslain säätämisestä aiheutuu valtiolle tiedottamiseen ja kouluttamiseen liittyviä kustannuksia, jotka kuitenkin voidaan kattaa tiedottamiseen ja kouluttamiseen osallistuvien viranomaisten toimintamenoista.
Lapsen edun vuoksi vanhemmuuden kumoamiskanteen kahden vuoden määräajasta ei ehdoteta luovuttavaksi. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 8 artiklan mukaan lapsen oikeutta henkilöllisyyteen, kansalaisuuteen, nimeen ja sukulaisuussuhteisiin tulee kunnioittaa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti. Tämän voidaan katsoa johtavan myös siihen, että alaikäisen lapsen sukulaisuussuhteita ei tulisi muuttaa tai kumota liian kepeästi ilman, että yksittäistapauksessa tulee arvioiduksi myös lapsen etu. Toisaalta ehdotukset kumoamiskanteen tekemiseen oikeutettujen henkilöiden henkilöpiirin laajentamisesta ja kantajalle annettavasta vuoden määräajasta kanteen nostamiselle sen jälkeen, kun syy kanteen nostamiselle on tullut ilmi, ottavat huomioon myös oikeudellisen vanhemman olosuhteet ja mahdollistavat vanhemmuuden kumoamisen nykyistä joustavammin. Muutos saattaa lisätä nykytilanteeseen verrattuna hieman kumoamiskanteiden lukumäärää. Lapsen etu puoltaa näissäkin tilanteissa sitä, että kantajalle on asetettu aikaan sidottu toimintavelvoite ja että vanhemmuuskysymys ratkaistaan mahdollisimman pian ilman, että epäselvä tilanne pitkittyy.
Erityisesti hallinnolliset mekanismit isyyden vahvistamiseksi kaikissa muissa tapauksissa poikkeavat eri valtioissa merkittävästi toisistaan. Kansalliset ratkaisut eroavat myös sen suhteen, onko naisparin mahdollista hakeutua yhdessä hedelmöityshoitoihin ja onko näin syntyneelle lapselle mahdollista vahvistaa kahta äitiä. Lainsäädäntöratkaisut eroavat Pohjoismaidenkin kesken siinä, kutsutaanko toista äitiyttä äitiydeksi vai vanhemmuudeksi. Eroja ilmenee myös isyyden kumoamista koskevissa kannemääräajoissa. Toisaalta Pohjoismaiden järjestelmissä on havaittavissa merkittäviä yhtäläisyyksiä esimerkiksi isyyden ja äitiyden tunnustamisen sähköistämistavoitteiden osalta.
Avioliiton aikana syntyneen lapsen vanhemmat pyysivät isyyden selvittämistä kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä 50 lapsen osalta vuonna 2019. Oikeusgeneettisiä isyystutkimuksia tehtiin vuonna 2019 lastenvalvojan tilauksesta yhteensä 1 563 eli hieman vähemmän kuin vuonna 2018 (1 612).
Lapsen oikeudellinen isä voi nostaa kanteen lasta vastaan. Äidin tai lapsen ollessa kantajia, kanne on nostettava isää vastaan. Mahdollisen isän on nostettava kanne lasta ja tämän oikeudellista isää vastaan. Jos kantajana oleva lapsi on alaikäinen, kannetta ajaa lapsen laillinen edustaja. Kanne voidaan nostaa vain, jos se on lapsen edun mukaista.
Esitystä valmisteltaessa on otettu huomioon myös eräiden sidosryhmien ehdotus useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman mallista sekä äitiys- ja isyys-nimikkeistä luopumisesta siten, että vanhemmuus kirjattaisiin yhtenä vanhemmuutena väestötietojärjestelmään. Näin mittavan muutoksen tarkoituksenmukaisuuden tarkempaa arviointia ja toteuttamista tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole pidetty mahdollisena. Ehdotusten toteuttaminen edellyttäisi vanhemmuuslain periaatteellista uudelleentarkastelua ja perheoikeudellisten peruslähtökohtien muuttamista. Erityisesti useamman oikeudellisen vanhemman mallilla olisi laajoja vaikutuksia myös muun muassa verotus- ja etuusjärjestelmään tavalla, jonka taloudelliset ja lainsäädäntövaikutukset olisivat niin mittavat, että niiden tarkempaan arviointiin ei ole tässä yhteydessä katsottu olevan mahdollista ryhtyä. Myös äitiys- ja isyys-käsitteistä luopuminen kokonaan edellyttäisi varsin lukuisia tarkistuksia muualle lainsäädäntöön. Vaikka pääosa näistä olisi teknisluonteisia, osa edellyttäisi myös sisällöllistä uudelleenarviointia. Lisäksi on arvioitu, että vanhemmuutta koskevien merkintöjen muuttamista vastaamaan muutettua sukupuolta on tarkoituksenmukaisinta selvittää ja toteuttaa translain uudistamisen yhteydessä. Hanke on valmisteltavana sosiaali- ja terveysministeriössä.
Saksassa isyydestä ja äitiydestä säädetään siviililakikirjassa (Bürgerliches Gesetzbuch). Lapsen äitinä pidetään siviililakikirjan mukaan naista, joka on synnyttänyt lapsen (1591 §). Säännös lisättiin siviililakikirjaan vuonna 1997 hedelmöityshoidoista käydyn keskustelun tuloksena sen selventämiseksi, että geneettinen linkki lapseen ei luo äitiyttä. Äitiyttä ei voi riitauttaa, eivätkä synnyttäjän ja munasolun luovuttajan välillä tehdyt sopimukset ole sitovia. Isyys voi määräytyä 1) äidin avioliiton perusteella (isyysolettama), 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Näistä vain 1 tai 2 kohtaan perustuva isyys voidaan riitauttaa.
Isyys voidaan riitauttaa tuomioistuimessa kahden vuoden kuluessa siitä, kun riitauttamaan oikeutettu henkilö tuli tietoiseksi riitauttamisen perusteena olevista seikoista. Määräaika ei voi kuitenkaan alkaa, ennen kuin lapsi on syntynyt tai isyyden tunnustaminen on tullut voimaan. Lapsen oman kanneoikeuden kohdalla määräaika ei voi alkaa ennen kuin lapsi on tullut täysi-ikäiseksi. Tuolloinkin kahden vuoden määräajasta voidaan joustaa, jos erityisistä olosuhteista johtuu, että oikeustilan pysyttäminen ennallaan olisi lapselle kohtuutonta.
Norjassa isyyden ja äitiyden määräytymisestä säädetään lapsia ja vanhempia koskevassa laissa (lov om barn og foreldre). Lain mukaan isyys voi määräytyä 1) äidin avioliiton perusteella (isyysolettama), 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Lapsen äitinä pidetään naista, joka on synnyttänyt lapsen.
Joskus voi osoittautua, ettei vanhemmuuden vahvistamista varten ole saatavissa riittäviä tietoja, jolloin selvittäminen keskeytetään. Myöhemmin voidaan päättää selvityksen jatkamisesta, jos tilanne on muuttunut niin, että isyyden tai äitiyden vahvistamiseksi on mahdollista saada riittävästi tietoa. Keskeytetty isyyden tai äitiyden selvittäminen on näissä tilanteissa aloitettava uudestaan, jos synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai toisena vanhempana itseään pitävä tätä pyytää. Jos isyyden tai äitiyden selvittämisen keskeyttäminen on tehty perusteella, jonka mukaan sen jatkaminen ei olisi lapsen edun mukaista, pyynnön isyyden tai äitiyden selvittämisen aloittamiseksi uudestaan voi tehdä vain synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai vanhemmuutensa tunnustanut.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lisäksi hedelmöityshoitolain 16 §:n 2 momenttia siten, että naisparin hedelmöityshoidoissa voitaisiin jatkossa käyttää myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja voidaan vahvistaa lapsen isäksi. Ehdotus ottaisi nykyistä paremmin huomioon perheiden ja elämäntilanteiden moninaisuuden, tukisi osaltaan tahattomasti lapsettomien perheellistymistoiveita sekä turvaisi hedelmöityshoitojen yhdenvertaista saatavuutta hallituksen tasa-arvo-ohjelman tavoitteiden mukaisesti.
Digi- ja väestötietovirastossa on lisäksi arvioitu, että ennakkotunnustamisasiakirjojen siirto neuvoloilta suoraan Digi- ja väestötietovirastoon edellyttäisi 4 henkilötyövuoden lisäystä. Arviossa on mukana myös lisääntyneestä skannaustyöstä aiheutuvan työn lisäys. Keskimääräinen henkilötyövuoden bruttokustannus Digi- ja väestötietovirastossa on 64 000 euroa. Tämä tarkoittaisi 256 000 euron vuosittaista henkilötyövuosikustannusta vuoden 2023 alusta alkaen. Lisäksi Digi- ja väestötietovirasto on esittänyt yhden ylimääräisen henkilötyövuoden lisäystä yhden vuoden siirtymäajaksi 1.1.-31.12.2023, koska on ennakoitavissa, että ensimmäisen vuoden ajan sähköisen järjestelmän lisäksi on toteutettava myös paperiseen asiakirjaliikenteeseen perustuva rinnakkaismenettely. Nämä lisäystarpeet kohdentuvat valtiovarainministeriön hallinnonalalle momentille 28. 30. 03. Digi- ja väestötietoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).
Jos isyys ei ole määräytynyt isyysolettaman nojalla, isyys voidaan vahvistaa vapaaehtoisella tunnustamisella tai tuomioistuimen päätöksellä. Miestä pidetään lapsen isänä, jos hän tunnustaa isyyden kirjallisesti aluehallintoviranomaisen edessä, tuomioistuimessa tuomarille tai muutoin kirjallisesti. Jos tunnustaminen on annettu kirjallisena, miehen allekirjoituksen tulee olla käräjäoikeuden tai korkeimman oikeuden asianajajan taikka kahden todistajan oikeaksi todistama. Vuodesta 2020 lähtien tunnustaminen on ollut mahdollista antaa myös sähköistä tunnistautumista käyttäen, jolloin todistajien läsnäoloa ei edellytetä. Jos isyytensä tunnustava on alaikäinen, hänen tulee antaa tunnustamislausuma aluehallintoviranomaisessa tai huoltajansa läsnä ollessa. Jos mies ei kykene ymmärtämään tunnustamisen vaikutusta, isyyden tunnustamisasia viedään tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jos äiti ilmoittaa olleensa yhdynnässä useamman kuin yhden miehen kanssa aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa, isyysasia tulee ratkaista tuomioistuimessa. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jos geneettisten testien perusteella ei ole epäilystä siitä, että tietty äidin isäksi ilmoittama henkilö on lapsen isä. Tällöin kyseinen henkilö voi tunnustaa isyytensä. Isyys voidaan tunnustaa myös ennen lapsen syntymää, vaikka asiasta ei ole nimenomaista säännöstä.
Ehdotuksen toteuttaminen edellyttää sähköisen asioinnin mahdollistamista neuvoloiden ja Digi- ja väestötietoviraston välillä vanhemmuusasioissa. Ehdotukseen sisältyvät sähköiset palvelut edistävät valtion palveluiden digitalisoimista yli hallinto- ja toimialarajojen. Merkittävimmät vaikutukset valtion talouteen koituvat sähköisen vanhemmuuden tunnustamisen tietojärjestelmän luomisesta. Ehdotettu malli pitäisi sisällään verkkolomakepalvelun ja QR-koodijärjestelmän, jolla skannatut allekirjoituslomakkeet yhdistetään verkkolomaketietoihin Digi- ja väestötietovirastossa ennen vanhemmuuden vahvistamista. Lisäksi malliin rakennettaisiin numeropohjaiseen linkitykseen perustuva ratkaisu QR-koodiratkaisun rinnalle muun muassa teknisiä toimintahäiriötilanteita varten. Tästä koituu Digi- ja väestötietoviraston laatiman kustannusarvion mukaan noin 590 000 euron kertakustannus vuonna 2022 ja 15 000 euron vuosittainen käyttöpalvelukustannus vuodesta 2022 alkaen. Vanhemmuuden tunnustamisen säädösperustaa koskevan merkinnän lisäämisestä väestötietojärjestelmään aiheutuu Digi- ja väestötietoviraston arvion mukaan lisäksi noin 20 000 euron suuruinen kertakustannus vuonna 2022. Edellä arvioidut kustannukset kohdistuvat valtiovarainministeriön hallinnonalalle momentille 28. 30. 03. Digi- ja väestötietoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).
Lainvalmisteluhankkeen luonteesta isyys- ja äitiyslakien teknisluonteisena yhdistämisenä johtuu, että isoihin periaatteellisiin ja laajakantoisiin muutoksiin ei ole ryhdytty. Nyt esitetyt muutosehdotukset ovat pääasiassa lakien soveltamiskäytännössä todettuja tarpeellisia menettelyllisiä tai muutoin teknisiä muutoksia.
Esityksessä ehdotetaan, että naispareille annetaan mahdollisuus valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Kyseessä olisi aiemmin vallinneen mahdollisuuden palauttaminen naisparien yhteisen vanhemmuuden vaihtoehdoksi. Valinnalla on ratkaiseva merkitys tulevan lapsen vanhemmuuden vahvistamiseen, koska jos lapselle voidaan vahvistaa isä, lapselle ei voida vahvistaa toista äitiä. Toisin sanoen, jos alkio on muodostettu sellaisia siittiöitä käyttäen, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen, naisparin yhdessä saaman hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen toiseksi vanhemmaksi vahvistetaan siittiöiden luovuttaja eikä synnyttäneen äidin kumppani siitä huolimatta, että kumppani on antanut suostumuksensa hedelmöityshoitoon.
Tanskassa isyydestä ja äitiydestä säädetään lapsilaissa (børnelov). Lain mukaan isyys määräytyy 1) isyysolettaman perusteella, 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Tanskassa ei ole yleistä säännöstä äitiyden määräytymisestä. Lain mukaan kuitenkin nainen, jolle on annettu hedelmöityshoitoa ja joka sen seurauksena synnyttää lapsen, on lapsen äiti. Lain mukaan sopimus siitä, että äiti luovuttaa lapsen toiselle synnytyksen jälkeen, on pätemätön. Lapsen äidin aviopuolisoa, rekisteröityä parisuhdekumppania tai muuta kumppania pidetään lapsen isänä tai toisena äitinä (medmor), jos tämä on antanut suostumuksensa terveydenhuollon ammattihenkilön antamaan hedelmöityshoitoon ja lapsen katsotaan syntyneen tuon hoidon tuloksena. Luovuttajaa pidetään kuitenkin lapsen isänä, jos edellä tarkoitetussa tilanteessa 1) äidin aviopuoliso, parisuhdekumppani tai avopuoliso on nainen, 2) siittiöt luovuttanut mies on henkilöitävissä ja 3) hän on kirjallisesti selittänyt olevansa lapsen isä. Edellä mainittua säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos edellä mainitut kolme osapuolta ovat yhdessä sopineet siitä, että lapsen äidin naispuolinen kumppani on lapsen toinen äiti.
Ennakkotunnustamisesta laadittava asiakirja on viipymättä toimitettava äitiysneuvolasta sen kunnan lastenvalvojalle, jolle vanhemmuuden selvittäminen lain mukaan kuuluu. Isyyden tai äitiyden selvittää yleensä äidin kotikunnan lastenvalvoja. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan äitiyden ja isyyden selvittäminen kuuluu aina lastenvalvojalle, myös silloin, kun tunnustaminen on tapahtunut ennakolta äitiysneuvolakäyntien yhteydessä. Ennakkotunnustamismahdollisuus on tarkoitettu käytettäväksi vain riidattomissa ja selkeissä tilanteissa. Näissä tilanteissa myös isyyden ja äitiyden selvittämismenettely on lähtökohtaisesti yksinkertainen ja perustuu asiakirjanäyttöön.
Vahvistettu isyys voidaan riitauttaa myös sen jälkeen, kun kuuden kuukauden määräaika, jolloin isällä, äidillä, lapsen huoltajalla ja oletetulla isällä on oikeus saada isyyden selvittäminen vireille, on kulunut, tai sen jälkeen, kun tuomioistuin on vahvistanut miehen isyyden. Viranomainen tekee päätöksen isyyden riitauttamisesta ja asian viemisestä tuomioistuimen käsiteltäväksi. Isyyden riitauttaminen on mahdollista viidessä eri tilanteessa: 1) jos on todennäköistä, että tiettyä miestä voidaan pitää lapsen isänä, 2) jos asianosaiset (tai heidän kuolinpesänsä) ovat yksimielisiä siitä, että isyys tulee riitauttaa ja on todennäköistä, että toinen mies on lapsen isä, 3) jos isyyden rekisteröinnin yhteydessä on tapahtunut virhe, joka on vaikuttanut siihen, kuka isäksi on rekisteröity, 4) jos isyyden rekisteröinnin jälkeen tai tuomioistuimen vahvistettua isyyden on ilmaantunut uutta tietoa, joka olisi todennäköisesti johtanut toiseen lopputulokseen isyyden määräytymisessä, tai on ollut erityinen syy uskoa, että lopputulos olisi ollut toinen, 5) jos isyyden riitauttamiselle on jokin erityinen syy. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa oikeus isyyden riitauttamiseen on äidillä (tai hänen kuolinpesällään) tai oletetulla isällä, lapsella tai hänen edunvalvojallaan (tai hänen kuolinpesällään) taikka oletetulla isällä, joka on oikeutettu pyytämään isyyden selvittämistä.
Hedelmöityshoitopalveluja tarjoavien yksityisten yritysten ja julkisten toimijoiden tulee jatkossa kiinnittää entistä tarkempaa huomiota siihen, että antaessaan hedelmöityshoitolain 9 §:n mukaista neuvontaa hoitoa saaville, palveluiden antajan tulee selostaa naispareille siittiöiden valintaan liittyvät oikeudelliset vaikutukset. Siittiöiden valinnalla on keskeinen merkitys sen kannalta, kumpi vanhempi voidaan vahvistaa lapsen vanhemmaksi: sukusolujen luovuttaja tai synnyttävän äidin naispuolinen kumppani. Samasta syystä naispareille annettavaan hedelmöityshoitotodistukseen tulee merkitä siittiöiden luovuttajan suostumuksen laajuus riittävällä tarkkuudella. Koska velvoitteet osapuolten oikeudelliseen asemaan liittyvään neuvontaan ja hedelmöityshoitotodistuksen antamiseen sisältyvät jo voimassa olevaan lainsäädäntöön, mainituista toiminnoista koituva hallinnollinen taakka tai taloudelliset kustannukset eivät mainittavasti lisäänny.